torstai 10. lokakuuta 2013

Laatoituksen aloittaminen ja sisämaalauksen viimeistely


Sunnuntaina 6.10. talolla oli jatkettu hommia kattojen paneloinnin tiimoilla ja päätyyn oli ilmestynyt tuikitarpeellinen luukkukin. Pitäisikö maalata sen reunat harmaaksi vai valkoiseksi? Siinäpä pulma!! Saa toki kommentoida.



Katon panelointiin tehtiin keittiön ja eteisen väliin sauma, jotta tilan paneelikuvio jatkuisi samanlaisena tilan koko alalta. Hyvä, että satuin olemassa paikalla, koska muuten eteisaukon kohdalta kuviointi olisi muuttunut paneloinnin jatkuessa eteiseen saakka.



Nyt on jo tuo kodinhoitohuonekin saanut paneelikaton.



Ja saunan seinäeristekin on tehty loppuun asti. Aika jännä ratkaisu tuon saunakanavan asennuksessa...




Maanantaina alkoi sitten kylpyhuoneen laatoitus, tässä tehosteseinä/suihkuseinä.



Eilen 9.10. ilmeistyi tämä talomme sisustusihanuus - tapettiseinä. Ideana oli, että mitään määräävää kuviota siihen ei laiteta vaan vasta lähemmäs astuessa huomaa, etät siinä on tuollaista oksa- ja lehtikuviota. Mielestäni nappivalinta. Maalaustyöt saatiin siis päätökseen. Maalaus- ja tapetointityöt suoritti Norwesko Oy.




Eilen myös tuli kylpyhuoneeseen seinien saumalaasti. Tässä näkyykin lähempää tuo tehosteseinän kuviointi.



Tässä näkyy sileän ja "viivoitetun" laatan eroavaisuudet. Hienostunut ero. Eiliseen kuului myös kosteiden tilojen lattioiden hionta.



Eilen kävin hakemassa kaksi lattialämmityskaapelia. Toinen varastoon ja toinen autotalliin. Lämmityskaapelia tuli laitettua pari tuntia. Niitä nippusiteitä taisi tulla lähemmäs tuhat... Onneksi saimme apua myös sukulaisilta.

Tänään 10.10. luvassa oli kosteiden tilojen lattioiden primerointi ja tasoitus. Tasoituksesta en huomannut ottaa kuvaa, kun oli niin paljon muutakin tekemistä, kun Värisilmän ja Norweskon edustajat tulivat tsekkaamaan tilanteen.


Sunnuntaina onkin sitten jo työmaaesittely klo 12-14 :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentista <3