maanantai 20. heinäkuuta 2015

Leikkimökin remontti, ennen ja jälkeen

Ostimme keväällä tämän leikkimökin ja nyt sain otettua siitä kunnollisia kuvia, kun se on sisustettuna ja melkein valmis. Ovessa olevan ikkunan lasi pitää vielä vaihtaa ja kynnystäkin olen suunnitellut, mutta suurinpiirtein valmis se kuitenkin on.

Remontti laajeni pikkuhiljaa, kun totesimme, että terassi oli aikalailla laho. Myös terassin runkopuut ja kaidepuut olivat koossa melkein (liiotellusti) maalikerroksen avulla. Maali siis lähti repäisemällä ja alta vaan löytyi sahanpurua. Onneksi kaikki lahot osat vaihdettiin uuteen puuhun ja sitten samalla myös mökin ulkonäkö koki melkoisen muutoksen.

Tässä mökki ennen remonttia:




Samana iltana kun toimme mökin kotiin, alkoi suuri purkutalkoo. Tyttäreni innokkaimpana. Yläosan piparkakkulaudoitus sai ensin jäädä, mutta lopulta purettiin myös se. Mökki oli myös vinossa ja se oikaistiin.





Katto on edelleen maalaamatta. Mutta tällainen tästä nyt sitten tuli. Kuistikin vaikuttaa tilavammalta,  kun kulku on suoraan edestä, eikä räystään alta sivulta.




Mökki koki modernisoinnin kaikessa suhteessa. Terassilaudat ovat samaa tavaraa, kuin talomme terassi. Samantyyliset kaiteetkin siinä on. Maalia jäi autotallin maalauksesta, joten leikkimökkikin on yhtenäinen muiden rakennusten kanssa. Tahdoimme leikkimökin ikkunalle kukkasia ja ne sai tytär valita MiniFarmi-messuilta U:gista.

Sisätilojenkin muutos oli melkoinen. Tässä kuva ennen:





Ja remontin jälkeen:



Leikkimökissä maalattiin kaikki sisäseinät ja paneloitiin katto sekä takaseinä. Maalaamatta jätin vain tuon kattopalkin. Noin ruskea se oli sisältä kokonaan ennen 3 kerrosta maalia.

Ostin tori.fi:n kautta jatkettavan sängyn, jotta saisimme maksimoitua tuon sänkytilan ja sängyn sisälle vienti helpottuu. Myöhemmin sängyn voi siirtää myös pidemmälle seinälle, jotta siihen mahtuu pidempikin yöpyjä. Sänkykatos on ollut tyttären haave jo pitkään. Täällä halusimme toteuttaa haaveita <3


Leikkimökissä pystyy myös leikkimään koulua. Alhaalla myös kätevät naulakot.




Onpa täällä pidetty jo mehukestitkin pikkupöydän ääressä. Myös peilailu onnistuu. Pikkutavaroita voi asetella suloiseen talohyllyyn.


Verhot ja pöytäliinat ovat samaa kuosia:



Täällä on nukuttukin jo monta yötä ja olen minäkin testannut suloista mökkiä lukunurkkauksena. Tästä tuli ihana <3

Talonkainen-blogin etappi, 10 000 lukukertaa!


Kesän alussa meni blogissani 10000 lukukertaa rikki. Sen kunniaksi ajattelin kertoa hieman blogin statistiikkaa ja historiaa:



Aloitin blogin kirjoittamisen talon ollessa suunnitteluasteella 25.11.2012. Oma talo oli vielä myymättä ja talon rakentaminen oli alkanut todenteolla kolkuttelemaan mielessämme. Bloggerin tilastoista näkee, että kyseistä ensimmäistä blogitekstiä on luettu vain 6 kertaa!!! :D
Sitten aikaa kuluukin jonkin verran, että saimme potkaistua koneen käyntiin ja siinä rytäkässä en kaikkia siirtojamme ehtinytkään ajallaan kirjoittamaan blogiin. Tietenkin kaikki valinnat ja asunnon myyntiinlaitto ja myyminen veivät aikaamme.
18.4. tulikin blogin toiseksi luetuin teksti, nimittäin "Valitsemamme talo", joka tietenkin kiinnostaa monia, jotka harkitsevat Jukkatalon rakentamista tai rakennuttamista. Moni tietenkin halusi tietää, mitkä asiat vaikuttivat positiivisesti valintaamme. Tekstiä on luettu 238 kertaa.



Useita blogitekstejä on luettu ainoastaan kymmeniä kertoja, mutta hakusanojen avulla blogini on löytänyt myös muut kuin tuttuni. Suosituin (muu kuin talonkainen) hakusana on ollut keittiön välitila. Sillä selittyykin suosituimman tekstini suosio. "Kalusteasennuksia, välitilaa ja laminaatin asennusta", joka on pitänyt pintansa suosituimpana tekstinä. Tietenkin tuosta tekstistä löytyy paljon mielenkiintoista kuvaa ja tietoa. Kalusteet ovat tosi tärkeä osa taloa. Sitä on katsottu 477 kertaa. 




Aivan täysin kotimaamme sisälle tämä blogi ei ole silti jäänyt vaikka blogissa kirjoitetaan ainoastaan suomeksi. 10 000 katsonnan sisälle mahtuu aika potti Venäjältä, 547 katselua. 16% kaikesta katselusta tapahtuu ulkomailta käsin.


Olisi kiva tietää, mikä sai sinut blogiini? Kommentoi alle, ole hyvä! :)

perjantai 1. toukokuuta 2015

Seuraava projekti: Leikkimökki

Eilen kävimme katsomassa remonttikohdetta, joka tulee työn alle, kunhan saamme perustukset valmiiksi.  Siinä on nikkarointia kerrakseen ja maalisuti tulee käymään myös melko joka pinnassa.

Sitä on odotettu ja kaavailtu, mutta nyt se tapahtuu!


Sisältä löytyvät kiinteät kalusteet puretaan pois ja katsotaan nyt, mitä muuta. Maalia ainakin.




Mietin jopa piparkakkureunan muuttamista suoraksi, katsotaan nyt. Ehkä se täytyis laittaa ensin sisältä kuntoon, että pääsee leikkimään!!!

 


maanantai 19. tammikuuta 2015

Talomme pohja



Muistelin, että talomme pohja muuttui jonkin verran alkuperäisestä ja tässä talomme pohja piirrettynä Floorplannerilla ilman terassia ja kuistia.


Alkuperäinen pohja Jukkatalon sivuilta lainattuna.


paddedimage724503-valmistalot-E115-10alakerta.jpg
Suurimmat muutokset olivat tietenkin pesutilat. Saimme kodinhoitohuoneeseen paljon lisätilaa ja uloskäynnin sisäpihan puolelle terassille. Päädyssä kodinhoitohuoneen ovi olisi ollut meille huonosti sijoitettuna. Toisen suihkun lisäksi kylpyhuoneeseen mahtui hyvin vielä wc-istuin ja käsienpesuallas. Eikä ole edes ahdasta!

Monitoimihuoneen poisto ja takan siirtäminen toivat meille tilaa keittiön saarekkeelle ja erilliselle ruokailutilalle. 
Saareke on ollut meidän perheen lemppari. Juhlissa siihen saa kätevästi katettua tarjolle herkut ja onhan siinä tietenkin rutkasti lisäsäilytystilaa. Pohjan muuttaminen totisesti kannatti!
Tilaa pakastimelle tehtiin olokeittiön oven viereen.

Ovien avautumissuunnat kannattaa ajatella tietenkin kulkusuuntien mukaan ja niin, että ovi mahtuu hyvin avautumaan ja harvemmin suljettavalle ovelle on tilaa aukinaisenakin. Vaatehuoneen ovea siirrettiin hieman nurkkaan päin, jotta ehjää seinätilaa jäi tarpeeksi makuuhuoneen puolelle eikä vaatehuoneen oven taakse jäänyt turhaa hukkatilaa.

Kaikkia komeroita laajennettiin ja niihin lisättiin liukuovet.


Talokirja ilmestyi

Jännää, talokirja ilmestyi ja kohtahan se kolahtaa myös meidän postilaatikkoomme! Meidän rakentaja tarinamme esitellään talokirjan yhdellä aukeamalla. Tässä valokuvaaja Markku Koivumäen ottama kuva kuvaussessiosta.



Talokirjan voit tilata Jukkatalon verkkosivuilta.